artikkelikuva

Liikenneturva: Turpaväli ei riitä turvaväliksi

05.06.2015

  • Auto ja liikenneTurvallisuus
  • Liikenneturva muistuttaa, että ratsukot ja hevosajoneuvot tulee ohittaa huomaavaisesti omaa nopeutta laskien. Hevonen voi pelästyessään käyttäytyä yhtä arvaamattomasti liikenteessä.

    Liikenneturvan aluepäällikkö Tuula Taskinen muistuttaa, että koulutetuinkin ratsu on pohjimmiltaan saaliseläin, joka voi säikkyä helposti. Maastossa ja maanteillä toistuvasti liikkuvat hevoset ovat tottuneet autoihin ja muuhun liikenteeseen, mutta hevonen voi vauhkoontua esimerkiksi äänekkäästi pärisevistä mopoista tai moottoripyöristä. Myös auton äänimerkki voi säikäyttää hevosen.

    - Pillastunutta ratsua on hyvin vaikea hallita. Hevonen voi heittää ratsastajan selästään tai hypätä ajoneuvon eteen, Taskinen kuvailee.

    - Kun hevosen havaitsee tiellä, tulee omaa nopeutta aina alentaa. Ratsastajaan tai ohjastajaan kannattaa ottaa katsekontakti ja seurata tämän käsimerkkejä. Jos tämä pyytää pysähtymään, on pysähdyttävä.

    Ratsukko ohitetaan hiljaisella vauhdilla ja kunnon turvaväli tulee varmistaa myös sivusuunnassa. Jos väylä on kapea, ratsastajalle kannattaa antaa aikaa ohjata ratsu tien pientareelle ohituksen ajaksi.

    Ratsun kanssa oikeassa reunassa

    Kun hevosen kanssa kuljetaan liikenteessä, vaatii se myös ratsastajalta tai ohjastajalta tietoa liikenteen säännöistä. Ratsukon näkyvyyttä muille tienkäyttäjille voi parantaa heijastimilla, jotka hevosen jalkoihin sijoitettuina näkyvät liikkuvina joka suuntaan hyvin. Ratsukon paikka tiellä on tien oikea reuna tai piennar. Kärryllä kuljetaan kuin millä tahansa muulla ajoneuvolla, ja sen paikka on tiellä. Hevosen kanssa kannattaa suosia vähäliikenteisiä väyliä, mikäli mahdollista.
     

    5 vinkkiä hevosen kohtaamiseen:
    1. Kun kohtaat hevosen, ole huomaavainen ja hidasta vauhtia.
    2. Tarkkaile ratsastajan tai ohjastajan käsimerkkejä. Jos tämä pyytää sinua pysähtymään, pysähdy.
    3. Ohita ratsukko kunnon turvavälillä ja vain turvallisessa paikassa.
    4. Älä soita äänimerkkiä tai kaasuta. Hevonen voi pillastua.
    5. Kun kohtaat hevosen pimeällä, vaihda pitkiltä lyhyille ajovaloille.

    Lähde: Liikenneturva